Hunajatietoa

Arjen makeuttaja, sokerin korvaaja ja sataprosenttinen luonnontuote.

Hunaja on lyömätön kumppani teessä, aamupalapöydässä, lihan maustamisessa ja leivonnassa. Se tuo myös esiin kasvisten aromit.

Hunaja on täyteläinen ja monipuolinen raaka-aine, jolla voi korvata sokerin oikeastaan kaikessa ruoanlaitossa. Se maistuu sokeria makeammalta, vaikka siinä on 20 prosenttia vähemmän kaloreita. 

Hunaja on yksi maailman tutkituimpia elintarvikkeita, koska sen terveysvaikutukset kiehtovat asiantuntijoita. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA kuitenkin linjaa, että hunajaan ei saa liittää terveysväittämiä, jotka sallisivat sen myynnin lääkkeenä. Hunajan koostumus vaihtelee suuresti eri maissa. 

Tutkimuksissa on saatu lupaavia viitteitä hunajasta flunssan oireiden helpottajana. Asiasta raportoivat brittiläisen Oxfordin yliopiston tutkijat. Heidän mukaansa hunaja hillitsee erityisesti yskää ja tepsii muutoinkin tavallisia hoitoja paremmin ylähengitystietulehdusten oireisiin. Mihin hunajan vaikutus perustuu, kaipaa kuitenkin edelleen lisänäyttöjä ja uutta tutkimustietoa. Hunajaa ei suositella alle 1-vuotiaille lapsille.

Flunssaoireiden helpotuksen lisäksi hunajaa on käytetty apuna haavanhoitoon. Kotona hunajaa kannattaakin kokeilla pieniin nirhaumiin, palovammoihin ja vaikkapa huuliherpekseen.

Lähteet: 

Suomen Mehiläishoitajain Liitto

Helsingin Sanomien artikkeli Oxfordin yliopiston tutkimuksesta:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006620613.html